Historiaa 1990-luvulta Aurajoen jääriemuilusta

Tuskin mitään järjestämäämme tapahtumaa on jälkeenpäin muisteltu ja kiitelty kuin runsas 20 vuotta sitten, 90-luvun jäätapahtumista Aurajoessa.

Ne olivat meille suuri taloudellinen satsaus Turun elämys- ja viihtyvyyskulttuuriin. Bisneksen kanssa niillä ei ollut muuta merkitystä, kuin ehkä imagollisesti höyrylaivavanhuksellemme. Saanen kertoa hieman historiaa, joka on todella mielenkiintoinen. Moni turkulainen muistaa ne elävästi vieläkin. Monia nykyisin täysikäisiä isi on pirunkelkassa pyörittänyt Aurajoen jäällä. Muistanpa senkin, kun isä laittoi pikkupoikansa vauhtikelkkaan ja tokaisi: ”Antaa nyt vahingon kiertää"

Kirjaan tähän täältä Intian valtameren ulkoluodolta muistini lokeroista joitain yksityiskohtia.

UKKOPEKAN BAANAN ALKU

Viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä saariston höyrylaivavarustajilla oli tapana jäädyttää laivan viereen pienen luistelubaanan, jonka kulujen peittämiseksi pitivät laivalla kahvilatoimintaa. Yksi kuuluisimmista oli Pekan baana. Kaupunki järjesti 1990-luvun puolessa välin sellaisen Kaupungintalon eteen. Se oli luistelurata, ainoastaan määrärahojen puutteessa toteutus jäi lyhyeksi.

Ukkopekka-höyrylaiva halusi palauttaa vanhan perinteen ja niinpä 1995 perustettiin Ukkopekan baana höyrylaivan kylkeen Aurajoelle. Jäälle aurattiin suuri rusettiluistelurata. Se jäädytettiin vesijohtovedellä, koska jokivesi ei siihen soveltunut. Laivan kansikovaäänisistä soitettiin rusettiluistelumusiikkia mm. Wienivalsseja ym. Sen lisäksi viereen rakennettiin lapsille vauhtikelkka, jota myös pirunkelkaksi ja napakelkaksi kutsuttiin. Jäähän reikä ja pitkä parru pohjaan asti. Noin 10 metriä pitkä riuku pystyparruun holkilla niin, että sitä saattoi pyörittää. Riu’un loppupäässä rymättyläläinen puinen potkukelkka. Sitten vaan työntämään riukua niin, että kelkka pyöri vinhasti ympyrää. Se oli lapsuuteni hauskimpia talvileikkejä.

Viikonloppuisin järjestimme napakelkkakisoja. 10 kierrosta. Nopein aika voitti. Voittajalle höyrylaivaristeily lasten saaristoseikkailuun suvella. Oli hauska nähdä, kuinka turkulaisten tarhojen lapset tulivat opettajiensa opastuksella päivisin napakelkkailemaan. Oli siinä riemua kerrakseen.

Hankimme jäälle myös 20 aitoa suomalaista potkukelkkaa, jotka olivat kaiken kansan ilmaisessa käytössä. Kelkoissa oli lappu, jossa kerrottiin, että kelkkaa ei kannata varastaa, koska kelkan vuokraus on ilmaista. Kun eräänä talvena maaliskuun alussa nostimme jäiden heikentyessä kelkat ylös jäältä, niitä oli vain 19 kappaletta. Minua harmitti totta vie, kun olin jo päättänyt laittaa mediatiedotteen asiasta. Näin rehellisiä ovat turkulaiset ja heidän vieraansa. Sitä harmitellessani vanha mummo potki Martinsillan alta kelkalla ja totesi iloisena: ”Tämä löytyi Kirkkosillan luota. Ajattelin, että se on teille tärkeä. Olkaa hyvä.” Mediatiedote lähti välittömästi.

Mainittakoon, että kaikki toiminnat monien talvien ajan noin 2-2½ kk ajan hoiti ja rahoitti Ukkopekka. Ainoastaan joskus apua saimme liikuntavirastosta Pekka Aaltosen avulla. Asiasta ei kuulemma saanut kertoa julkisesti. Onhan rikos jo nyt vanhentunut?

OHJELMAA TALVIUINTIKILPAILUISTA PELLEHYPPYKISOIHIN

1996 jäätä oli minimissään 70 cm. Niinpä päätimme jalostaa Ukkopekan paanaa oikein kunnolla. Rymättyläläiset nuottamiehet tulivat pitkine moottorisahoineen tekemään viralliset kilpauintiradat.

Keskelle jokea pystytettiin puolijoukkueteltat naisille ja miehille pukutiloiksi. Myös laivan lämpimät sisätilat olivat kilpailijoiden huoltotiloina. Yhteistyökumppaneina kilpailuosioissa toimi Avantouintiseurat. Kisoissa oli useita eri sarjoja. Osallistujia satakunta. Yleisöä tuhatmäärin myös jäällä. Jää kesti mainiosti. Sataman kanssa tehtiin päivittäin koeporauksia. Toimin itse kuuluttajana. Kun menossa oli seniorisarja yli 60-vuotiaille, kisan tuoksinnassa huomasin suuni sanoneen jotain kontrolloimatonta: ”Kisaa johtaa punapipoinen rouva xxx ylivoimaisesti. Vauhti on niin kovaa, että vain kuumat aallot tulevat vanavedessä.” Jälkeenpäin kyllä kuulin yleisöltä reaktiot. Hädissäni annoin punapipoiselle rouvalle kunniapalkinnon sinnikkyydestä. Ajattelin, että auttaisi myös huumorintajuntaan.

Vuonna 1999 räväytettiin oikein kunnolla. Olin ollut perustamassa aikana Suomen Uimaliiton Tuki ry:ta ja suhteiden kautta saimme virallisen oikeuden järjestää avantoon hypyn PM-kisat pellehyppääjjille. Osallistujia tuli Pohjoismaista ja taso oli huikea. Rakensimme 7 metriä korkean hyppytornin möljälle. Ja avannon sen verran suureksi, ettei tuulenpuuska vienyt jäälle. Kansaa tuli paikalle pilvin pimein. Poliisin arvion mukaan jopa 20.000 ihmistä. Turun liikennekin oli aivan sekaisin. Mutta jäätie toimi.

Aurajoen keskellä velloi katkeamaton ihmisvirta mustanaan. Moni totesi, että Turku näytti joen jäältä käsin aivan erilaiselta. Uskonpa, että näiden päivien aikana lähes jokainen turkulainen käveli Aurajoen jäällä. Kaukaa Itä-Suomesta asti (Pääkaupunkiseudulta) saapui kansaa katsomaan Turun ihmettä.

AURAJOEN JÄÄRAVINTOLA

Kuten kerroin, näiden talvitoimien järjestäminen ja hoito oli taloudellisesti vanhalle höyrylaivalle raskas satsaus. Kaikki oli kansalle ilmaista. Koko talven ajan. Rusettiluistelurata musiikkeineen (huoltomiehet aloittivat joka aamuyö lumen kolaamisen ja jäädyttämisen), napakelkka ja kaikki yleisötapahtumat olivat ilmaisia. Kuuman mehun ja makkaran myynnillä saimme tuskin maksettua edes mehu- ja makkaramyyjien palkkoja. Mutta hauskaa oli. Ihmisten hyväntuuliset ja erityisesti lasten iloiset kasvot antoivat arvokkaan palkkion. Ja saihan höyrylaivavanhus myös imagolleen rakennusaineita.

Vielä yksi hauska tositarina: Yhtenä talvena sain idean perustaa Aurajokeen jääravintolan, jossa myytäisin Glyweinia eli kuumaa punaviiniä ym. lämmittäviä juomia. Illalla lähetin telefaxin sen aikaisen Alkon piirijohtajalle, Pollarille. Kysyin, että millaisen luvan haemme, jos haluaisimme perustaa jääravintolan Aurajoen jäälle. Aitaisimme sen omaksi alueeksi ja laivaravintolan henkilökunta hoitaisi sen. Aamulla tuli vastaus telefaxilla: ”Lupa myönnetty- kunnioittaen Veikko Pollari”. Hädissäni soitin, ja kerron, etten ole laittanut vielä anomustakaan. ”Faxissasi oli kaikki oleellinen. Lupa siis myönnetty”. Mietin hetken ja sitten välähti. Luvassa ei ole lainkaan luvan päättymispäivää. Saman tien tuli Pollarilta vastausfaksi: ”Lupa voimassa niin kauan kuin jäät kestää. Kunnioittaen Veikko Pollari”.

Ukkopekan paanan tapahtuman loppuivat sitten meidän järjestäminä yksinkertaisesti pikkusieluisuuteeni. Anoin Kaupungin vesilaitokselta vähennystä kaupunkilaisille ilmaiseksi tarjoaman rusettiluisteluradan jäädyttämiseen käytettävän veden jätevesimaksuun, kun sitä vettä ei rööreihin pumpattu, vaan se suli Aurajokeen hiukkasen puhdistaenkin sitä. Käytettävän veden kyllä maksamme. Vastaus oli selkeä: ”Emme sponsoroi tällaisia bisneksiä”. Niinpä!

Mielihyvällä vastaanotin tiedon nyt järjestettävistä avantouinnin SM-kisoista. Aurajoen jäällä tai pikemmin jään alla. Kaikkea onnea ja menestystä kisoille. Hienoa, että turkulaisille ja heidän vierailleen järjestetään jälleen vanhanajan talviriemuilua. Kuulemani mukaan myös Kaupunki on järjestelyissä mukana. Kiitos johdolle ja muille päättäjille. ”Kun kaupunkilaiset voi hyvin, voi kaupunkikin”.


Ceylonin saarella 25.1.2019

Pentti-Oskari Kangas

Höyrylaiva s/s Ukkopekka kiireapulainen




Jaa