Suuret kiitokset Ukkopekan ja Vaakahuoneen väelle sekä ennenkaikkea Loistokarin emännälle ja isännälle hääjuhlamme järjestelyistä ja toteutuksesta. Tilaisuuden etukäteissuunnittelu Ukkopekan myyntipalvelun kanssa sujui mutkattomasti ja ammattitaidolla. Juhlassamme olikin helppo todeta, että kaikki toiveemme oli sovitusti otettu huomioon, ja itse tilaisuus sujui aikataulullisesti yksityiskohtineen aivan nappiin.
50 hengen seurueellemme merimatka m/s Airiston kannella, elokuun lämpimän leppeässä säässä, oli itsessään elämys. Vieraamme viihtyivät mainiosti myös merellisessä hääpaikassamme Loistokarilla. Hääaterialle olimme asettaneet korkeat ennakko-odotukset, jotka täyttyivät ja jopa ylittyivät. Buffet-pöydässä oli tarjolla Loistokarin isännän valmistamia, herkullisia kalavaihtoehtoja enemmän kuin osasimme laskeakaan, kaiken muun maistuvan lisäksi. Aterian kruunasivat nokipannukahvit ja suussa sulava hääkakku. Onnistuneesta hääjuhlastamme jäi meille upea muisto.
Petra ja Tero Virjonen
ASIAKKAIDEMME PALAUTTEITA
Kiitos hienosta matkasta. Ruoka oli hyvää, tarjoilu miellyttävää, kohteliasta ja asiakasta arvostavaa. Musiikkiakin sai mitä tilasi. Kerrankin sai mm. humppamusiikkia niin paljon kuin jaksoi "pomppia". Eli kaiken kaikkaan onnistunut Hopeahääpäivämme vietto. Vaimoni yhtyy näihin kiitoksiin. Jatkakaa samaan tyyliin.
Hyvää kesän jatkoa
Esko Lehtisalo
Ukkopekka risteily 15.7. Turun saaristossa oli ihana, ruoat maukkaita ja
niitä oli riittävästi.
Tunnelma ja ilmapiiri oli lämmin henkinen ja tarjoilu sujui nopeasti ja
ammattitaidolla. Kaikkea hyvää ja toivottavasti lämmin kesä jatkuu että risteilyväkeä
riittää.
Kesäterveisin pöytä 29 / Helena ja Juhani
Kiitos Ukkopekka risteilystä lauantaina 8.8. Sää oli mainio, ruuat olivat mieleenpainuvia ja sitä oli todellakin riittävästi. Henkilökunta mukavaa ja rentoa. Tämä oli mukava tapa viettää ilta merellä. Kiittäen Leila ja Benno
Valtava kiitos risteilyn järjestämisestä. Kaikki sujui enemmän kuin odotusten mukaan.
Henkilökunta laivalla oli tosi ystävällistä eikä hymy hyytynyt tuulettomassa helteessä vaan palvelu pelasi koko päivän ajan. Tuntui että se rauhallinen matkanteko Ukkopekalla rauhoitti porukankin ja päivästä ja matkan antimista nautittiin rennon rauhallisesti.
Ympäri maata Turkuun tulleet kesäpäivävieraat oli tosi tyytyväisiä ja haltioissaan maisemista.
Tero Vall duo otti porukan haltuun paluumatkalla ja näytti siltä, että vieraat olisivat halunneet jäädä laulamaan vaikka loppuillaksi. Kiitos varmaan menee tätä kautta myös musikanteille.
Terveisin Kaija Kajosmäki / RVL Turun osasto
Hei Ukkopekan väki,
Teimme kälyni kanssa 22.08. risteilyn Turku-Naantali-Turku aamuvuorolla. Tarkoitus oli viettää Naantalissa muutamia tunteja, ja palata iltalaivalla. Halusin kuitenkin vaihtaa paluun samalla laivalla. Vaihto onnistui sujuvasti piljettikonttorissa.
Laiva lähti ajallaan loppukesän auringon lämmittäessä sielua. Laiva lipui todellakin höyhenenkevyesti joella ja merellä. Kevyt, kiva musiikki sai hyräilemään mukana ja oli juuri sopivan vahvuista. Se ei häirinnyt, mutta kuului hyvin yläkannellekin. Samoin kuulutukset, joista sai hyvin selvää. Mukavaa kerrontaa matkan varrella.
Valitsimme paluumatkan lounaan, jolloin alkoikin jo olla sopiva nälkä. Ja kyllä me tytöt söimmekin. Mielettömän herkullista kalasoppaa tosin piti santsata niin ettei enää muille sopille ollut tilaa. No kukkakaalisoppaa piti maun vuoksi maistaa.
Hienosti oli ajateltu lapsimatkustajia makkarasopalla. Ja soppalounas on ainoa oikea ateria höyrylaivalla. Ei mitään pizzoja tai ranskalaisia. Asun itse saaristossa, mutta en kovin paljon pidä saaristolaisleivästä. Tämä teidän leipänne oli niin ihanan herkullista, että piti syödä monta siivua, vaikkei maha olisi enää vetänyt.
Kaikki on teillä loppuun asti mietitty. Me "tytöt" pääsimme myös kapteenin ruorihyttiin ihastelemaan vanhoja kiiltäviä messinkejä, ja kyselemään sitä sun tätä leppoisalta kivalta kipparilta.
Olen kerran vieraillut Herrankukkarossa naistenpäivänä. Sekin kokemus oli täydellinen.
Turun satamaan palattuamme huomasimme, ettemme olleet juoneet sitä luvattua kahvia. Kun mainitsimme asiasta piljettikonttorissa, toi tarjoilijatyttö mukit pöytään terassille, sanoen: ”ei hätää, käy se tässäkin!”
Eipä taatusti olisi tapahtunut muualla.
Sitten Ruotsissa asuva kälyni sai aatteen. Koska alkuperäisen suunnitelmamme mukaan olisimme olleet Naantalissa muutamia tunteja, hän olisi halunnut tutustua muumimaailmaan. Minä olen siellä käynyt lastenlasteni kanssa. Hän kysyi piljettikonttorista, että saisiko alennusta, jos vielä kerran seilaisi Naantaliin.
Asia järjestyi. Hän ehti vielä pariksi tunniksi Muumimaailmaan kun minä jo seilasin kotilautallani kohti kotisaartani Houtskäriä. Palasi sitten bussilla Turkuun, josta jatkoi Helsinkiin.
Olen iloinen, että Suomesta löytyy yritys ja viisaita ihmisiä, jotka ovat joustavia ja toimivat asiakkaan hyväksi. Olen itse toiminut matkailualalla ja useasti todennut kuinka jähmeätä asiakkaan palveleminen voi olla, kun pidetään kiinni "säännöistä".
Olemme molemmat onnellisia syntymäpäiväni vietosta ja kiitämme koko laivan henkilökuntaa iloisesta ilmeestä ja ystävällisyydestä.
Kulkurit Marjukka 68 v. ja Annukka 66 v.
Kaipaatko osaavaa järjestäjää isolle risteilylle? Lue referenssimme 1200 hengen risteilystä Loistokarille!